Referenssit
Vuosien aikana olen suunnitellut tai johtanut suunnittelua sadoissa hankkeissa. Tälle sivulle on koottu niistä muutamia ryhmiteltynä rakennustyypeittäin.

Kesämökit ja omakotitalot
Kesämökkien ja omakotitalojen suunnittelu on ollut aina intohimoni. Käyttäjien toiveiden kuunteleminen ja niiden vieminen suunnitelmiin tehdään tiiviissä yhteistyössä aina ympäristön vaatimuksia kunnioittaen.
On tärkeää olla koko suunnittelu-, luvanhaku- ja rakentamisprosessin aikana tilaajan käytettävissä ja apuna.
Rivi- ja paritalot
Suunnittelussa tulee ottaa huomioon se, että rivi- ja paritalokokonaisuudet ovat yhteisöllisin tapa asua. Asukkailla pitää olla sopivassa suhteessa yksityistä ja julkista tilaa. Viihtyisyyden lisäksi helppo huollettavuus on tärkeää kustannusten pitämiseksi alhaisina.


Kerrostalot
Kerrostalojen suunnittelussa olen pitänyt tärkeimpänä pohjaratkaisuiltaan tehokkaiden, mutta samalla toiminnallisten asuntojen kehittämisen. Ulkomuoto ja -näkö seuraa onnistuneita sisätiloja luoden viihtyisän ympäristön. Senioritalojen suunnittelu noudattaa monelta osin tavallisen kerrostalon vaatimuksia.
Teollisuus- ja toimistorakennukset
Päiväkotien suunnittelu on antanut mahdollisuuden leikitellä muodoilla ja väreillä. Lasten tasolle asettuminen ja pienimpienkin yksityiskohtien suunnittelu niistä lähtökohdista, antaa lopputulokselle viihtyisän ja kodikkaan tunnelman, jossa lasten on turvallista kehittyä ja kasvaa.


Hoitolaitokset ja perhekodit
Hoitolaitoksissa ja senioriasunnoissa esteettömyys on merkittävä suunnittelua ohjaava tekijä. Samalla, kun esteettömyys varmistetaan, on tärkeää säilyttää viihtyisyys ja kodinomaisuus. Koska asukkaiden liikkuvuus ja aktiivisuus on vähäisempää, tulee kaiken tarpeellisen olla helposti saavutettavaa.
Perhekotien suunnittelussa lähtökohtana on turvallisuus. Lapsille ja nuorille tulee muodostaa turvallinen ja kodinomainen ympäristö kasvun ja kehittymisen tueksi.
Päiväkodit
Päiväkotien suunnittelu antaa mahdollisuuden leikitellä muodoilla ja väreillä. Lasten tasolle asettuminen ja pienimpienkin yksityiskohtien suunnittelu niistä lähtökohdista antaa lopputulokselle viihtyisän ja kodikkaan tunnelman, jossa lasten on turvallista kehittyä ja kasvaa.


Koulut
kuten päiväkotienkin, suunnittelussa tulee ottaa huomioon tasapuolisesti lapset, nuoret ja aikuiset. Hyvän lopputuloksen saavuttaminen vaatii hyvin erilaisten vaatimusten ja mielipiteiden tasapuolista yhteensovittamista.
Urheilurakennukset
Olen saanut suunnitella myös erilaisia urheilurakennuksia. Urheilu- ja liikuntarakennusten tärkeimpinä ominaisuuksina ovat toiminnallisuus ja kestävyys. Suuri käyttöaste vaatii erikoisratkaisuja niin rakenteissa kuin materiaaleissakin.


Seurakuntarakennukset
Seurakuntarakennusten suunnittelu poikkeaa muista suunnittelutehtävistä monella tavoin. Kirkollisten rakennusten suunnittelussa kirkkohistorian, liturgioiden ja uskonnon tunteminen asettuu tärkeään osaan. Olenkin saanut suunnitella kaikkea aina seurakuntakeskusten saneerauksista kirkkotekstiileihin asti.
Arkkitehti- ja pääsuunnittelukohteita
Espoo, Eura, Haapajärvi, Hanko, Hausjärvi, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Ivalo, Joensuu, Jyväskylä, Kaarina, Kangasala, Kangasniemi, Kankaanpää, Kaskinen, Kauhava, Kemijärvi, Kerava, Kirkkonummi, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kuopio, Lahti, Lapua, Laukaa, Lempäälä, Liperi, Lohja, Muonio, Mäntsälä, Nakkila, Nivala, Nokia, Nurmijärvi, Oulu, Pieksämäki, Pietarsaari, Pirkkala, Pori, Porvoo, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Riihimäki, Rovaniemi, Salo, Sastamala, Siilinjärvi, Sipoo, Siuntio, Sodankylä, Somero, Tampere, Toijala, Turku, Tuusula, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Virrat, Ylivieska, Ylöjärvi ja Ähtäri, lisäksi lukuisia hankkeita Ruotsissa ja Espanjassa


