Palvelut
Ottamalla taitavan arkkitehtisuunnittelijan hankkeeseen avuksi voi säästää parhaimmillaan suunnittelukustannukset moninkertaisesti takaisin. Jo muutaman neliömetrin tehokkaammalla pohjaratkaisulla kuittaa arkkitehtisuunnittelun maksetuksi.
Rakennus tulee aina suunnitella sijaintipaikan ehdoilla. Katalogiratkaisu sopii muokkaamattomana vain hyvin harvalle rakennuspaikalle. Sekin pitää muistaa, että mikään suunnittelukohde ei ole liian pieni tai vähäpätöinen.

Pääsuunnittelu
Pääsuunnittelijan tehtävänä on koordinoida hankkeen suunnittelua niin, että siitä muodostuu toimiva kokonaisuus. Tapanani on hoitaa asiakkaan kanssa yhteistyössä rakentamislupaprosessi alusta loppuun asti. Hyvät suhteet eri paikkakuntien rakennusvalvontoihin ja valtaisa määrä hoidettuja lupaprosesseja luo pohjan sujuvalle asioiden hoidolle. Sähköiset lupapalvelut mahdollistavat jatkuvan vuorovaikutuksen viranomaisten, suunnittelijoiden ja rakennushankkeeseen ryhtyvän välillä. Yleensä pääsuunnittelu liitetään arkkitehtisuunnittelun kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta olen toiminut paljon myös pelkästään hankkeiden pääsuunnittelijana.
Arkkitehtisuunnittelu
Arkkitehtisuunnittelija on pääsuunnittelijan ohella luottohenkilö, joka luo kattavien lähtötietojen pohjalta asiakkaiden näköisen lopputuloksen ottaen huomioon heidän tarpeensa, tapansa kuin ympäristönkin. Asiakaslähtöisyys on ensiarvoisen tärkeää, kun suunnitellaan parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tähtäävää rakennusta. Kertarakentajalle investointi on yleensä niin suuri, että siihen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa. Kiirehtimällä harvoin saadaan parasta lopputulosta.


Sisustussuunnittelu
Sisustussuunnittelu on arkkitehtisuunnittelua täydentävä kokonaisuuden osa. Sisustussuunnittelu tukee rakennuksen arkkitehtuuria ottaen huomioon asiakkaan mieltymykset ja vaikkapa vanhat rakkaat esineet ja huonekalut. Sisustussuunnittelukokonaisuuteen voidaan liittää mukaan esimerkiksi valaistussuunnitelmat, jotka varmistavat oikeanlaiset valaistusolosuhteet kulloiseenkin tarpeeseen ja tunnelmaan niin sisä- kuin ulkotiloissa.
Maankäytön suunnittelu
Erilaisten hankkeiden alustava suunnittelu vaatii usein ensin maankäytön suunnittelua. Tämä voi olla suunnittelua kiinteistön alueella tai se voi sisältää suurempia kokonaisuuksia. Arkkitehtisuunnittelija voi luoda pohjan esimerkiksi kaavoitukselle tai kiinteistöjen sisäiselle rakentamiselle. Maankäytön suunnittelulla selvitetään millaisia mahdollisuuksia asiakkaalla on käyttää hallinnassa olevia alueitaan. Pienemmässä mittakaavassa maankäytön suunnittelu voi olla asemapiirrostasoista suunnittelua yksityiskohtaisempaa pihasuunnittelua.


Asiantuntijatehtävät
Asiantuntijatehtävät ovat usein asiakkaan toimintojen tukemista käyttäen avuksi omia kokemuksia, tietoja ja hyväksi koettuja yhteistyökumppaneita. Toisinaan asiantuntijatehtävät sulautuvat luontevasti yhteen pääsuunnittelijan tehtävien kanssa. Asiantuntijatehtävä voi olla esimerkiksi asiakkaan toisaalta tilaamien suunnitelmien tarkastamista ja arvioimista tai suunnittelun johtamista.

